Eilen illalla kahdeksan aikaan mä tulin hoitoon Danskun luo. Oon kylässä viikon, sillä mun omistajat ovat lomalla Espanjassa. Ensimmäinen yö hoidossa sujui hyvin, mä en vinkunut lainkaan vaan nukuin kiltisti Dicon, Danskun koiran, kanssa. Olen myös ulkoillut reippaasti, ekoilla lenkeillä meinasin lähteä kävelemään kohti kotiani, mutta reipastuin kun mua kutsuttiin iloisesti ja kehuttiin sen jälkeen. En ole haukkunut sisällä enkä ulkonakaan (lukuunottamatta muutamaa koiraa, joille Dicokin räksytti). En ole ikävöinyt juuri lainkaan enkä ole voinut pahoin. Olen myös syönyt reippaasti, vaikka Anna sanoikin Danskulle, että mä saattaisin olla syömättä ekoina päivinä ikävän takia. Oon siis asettunut taloksi oikein mukavasti!